tarjouspyynto
soita

BLOGI - VESIVISIOITA

Meille suomalaisille puhdas ja riittävä vesi on itsestäänselvyys. Suurimmalle osalle maailman väestöä näin ei kuitenkaan ole. Tässä blogissa tulemme kertomaan siitä, miten omakotiasuja, mökkiläinen, kerrostaloperhe tai kuka tahansa voi omalla toiminnallaan ja luotettavan ammattilaisen turvin huolehtia vedestä – elämämme ylläpitäjästä.

Eihän Suomessa tarvitse vettä säästää … vai tarvitseeko sittenkin?

01/06/2022
Miten säästää vettä? Tule lukemaan blogistamme vinkit muutoksiin, joilla voit säästää veden ja energiankulutusta helposti omassa arjessasi.

Tuhansien järvien maassa on totuttu huolettomaan vedenkäyttöön ja puheet vedensäästöstä sivuutettiin pitkään huumorilla, mutta näinä päivinä on jo toinen ääni kellossa. Viimeistään vesilaskussaan kuluttaja huomaa, että vedenkäyttöön ja vesikalusteiden kuntoon kannattaa todellakin kiinnittää huomiota.

Villi veikkaus on, että keskimääräinen suomalainen ei edes tiedä kuinka paljon hänen taloudessaan kuluu vettä. No, tätäkin asiaa on tietysti tutkittu. Energia-asioihin perehtynyt Motiva selvitti suomalaisten kotitalouksien vedenkulutusta vuosina 2019 – 2020 yhdessä Työtehoseuran kanssa, ja tutkimus kertoi, että tavallisen Matti Meikäläisen vedenkulutus on noin 120 litraa vuorokaudessa. Aika iso luku, vai mitä? Toki erot henkilöiden ja kotitalouksien välillä ovat merkittäviä: vähiten vettä kuluttavat selviävät noin 50 litralla vuorokaudessa, kun taas toiset tarvitsevat jopa 300 litraa päivittäisiin toimiinsa.

Mihin sitä vettä sitten kuluu tuollaiset määrät? Toki tämäkin tiedetään. Kotien vedenkulutus jakautuu seuraavasti:

– hygienia 45 %
– wc 15 %
– ruoka 17,5 %
– pyykinpesu 15 %
– muu 7,5 %

Kun näitä lukuja katsotaan tarkemmin, sieltä alkaa löytyä myös säästökohteita. Kohoavien energiakustannusten aikaan jo melko pienilläkin arkisilla muutoksilla voi saada säästöjä, jotka on mukavampi käyttää johonkin muuhun kuin valuttaa ne viemäristä alas.

 

Pienistä puroista suuret säästöt

Suurin vesisyöppö kotitalouksissa on jokapäiväinen hygienia. Tutkimuksen mukaan suomalainen käy 6 kertaa viikossa suihkussa ja viipyy siellä kerrallaan 4,3 minuuttia. Mutta tämä on tietysti vain keskiarvo: nautiskelijoilla suihku saattaa kestää tuplaten tai vieläkin pidempään. Lämmin vesi on kuitenkin kolme kertaa kalliimpaa kuin kylmä vesi, joten suihkussa pitkään viihtyvä voi miettiä, onko järkeä valuttaa kallista lämmintä vettä lattiakaivoon.

Veden paine on suoraan verrannollinen veden kulutukseen: mitä isommalla paineella vettä päästetään, sitä enemmän vettä virtaa hanasta. Painetta voi säätää paineenalennusventtiilillä tai vakiopaineventtiilillä. Mikäli kaivo on oma, sinne voidaan myös asentaa taajuusmuuntajalla ohjattu vesipumppu, josta voidaan paine säätää halutuksi. Pumppu pitää virtaaman ja paineen tasaisena, joka lisää positiivista käyttökokemusta.

Eniten säästöä tulee kuitenkin lyhentämällä suihkuaikaa noin viiteen minuuttiin per kerta. Myös hiusten pesutiheyttä kannattaa pohtia. Mikäli perheeseen kuuluu lapsia, heidät kannattaa opettaa pienestä pitäen ripeiksi suihkuttelijoiksi.

Myös vesikalusteiden valinnalla voidaan vaikuttaa. Nykyaikaiset vettä säästävät pesukonemallit kuluttavat jopa puolet vähemmän vettä kuin vanhemmat laitteet. Pesukoneissa ei kannata pyörittää vajaita ohjelmia, astioita ei kannata esihuuhdella juoksevan veden alla, vain kerran tai pari pidetyt vaatteet raikastuvat myös tuulettamalla.

Vesikalusteiden kuntoa kannattaa seurata säännöllisesti. Keittiön riskialttiimmat kohteet ovat tiskialtaassa ja astianpesukoneen liitännöissä, ja vuoto saattaa joskus piileskellä allaskaapissa piilevänä pitkäänkin. Myöskään wc-istuimen vuodot eivät aina näy päällepäin ja tuloksena saattaa olla satojen eurojen lisälasku. Vessaan voidaan asentaa myös vuotovahti, joka kertoo mahdollisista piilevistä vuodoista ajoissa.

Kannattaa myös tiedostaa, että lämmin vesi maksaa aina enemmän kuin kylmä vesi, ja erityisesti sähköllä tuotettuna sen hinta nousee korkeaksi näinä kohonneiden energiakustannusten aikana. Oma lämminvesivaraaja on eräs ratkaisu käyttöveden lämmitykseen sähkötalouksissa. Varaajan tueksi kannattaa harkita aurinkosähköpaneeleita lämpimän veden lämmittämiseen.

Pienillä käyttäytymisen muutoksilla sekä kalusteiden kunnon tarkistamisella perheen vesilasku pysyy kurissa.

 

MR.LVI:n verkkokaupoista löydät tuotteet, joiden avulla säästät vettä ja energiaa! www.varaaja.com, www.vesikauppa.com, www.lämpöpumppuhuolto.comwww.varaaja.com, www.vesikauppa.com, www.lämpöpumppuhuolto.com

 

 

Tilaa Mr. LVI Vesivisioita blogi sähköpostiisi

Tilaa uusin blogi suoraan sähköpostiisi ja saat 20 euron alekoodin vesikauppa.comiin! (Ostoraja 100 €)

Lähetettyäsi tietosi lomakkeella, saat meiltä vielä sähköpostin, josta linkkiä klikkaamalla vahvistat liittymisesi sähköpostilistalle.

Linkki tietosuojaselosteeseen: https://mrlvi.fi/tietosuojaseloste/

Pin It on Pinterest